27.4.2015

Kuvapläjäys

Huh kiirettä pitää! Päivät menee töissä ja illalla yritän parhaani mukaan koittaa keksittyä tenttiin lukemiseen. Pari viikkoa sitten oli ainejärjestömme vuosijuhlat ja vuosijuhlaviikonlopun jälkeen alkoikin sitten työt. Olen lukenut, neulonut, käynyt muutamaan otteeseen ulkona syömässä, käynyt vanhempien luona, suunnitellut hääjuttuja ja käynyt lenkkeilemässä...Tässä olisi nyt oikein kunnon kuvapläjäys siitä mitä kaikkea olen puuhaillut tässä viimeisten parin viikon aikana! :)


Vuosijuhlia varten kävin meikissä Sokos Emotionilla. Olin todella tyytyväinen meikkiin! Juuri sellainen mitä toivoinkin. :)


Kampaus on tehty opiskelijatyönä Unika Hairstylessa. Siitä tuli tosi kiva:) Tuossa toisella puolella on vielä letti mikä kiertää sivua pitkin taakse kiinni. Jotain tämän tyylistä olen miettinyt hääkampaukseksikin. Haluan ehdottomasti että hiukset ovat kiinni. Nutturakampaus on niin helppo kun ei tarvitse murehtia siitä pysyykö kampaus hyvänä koko illan ajan, toisin kuin vaikkapa kiharoissa. Tuollainen sivunuttura voisi olla hyvä vaihtoehto, jotta edestäpäin otetuista kuvista näkyisi enemmän hiuksia eikä kaikki olisi vedetty taakse kiinni. :)


Mekkona mulla oli vanhojentanssimekko. Alunperin mun oli tarkoitus ostaa uusi mekko vuosijuhlia varten, mutta niinhän siinä kävi että mulla tuli kiire sen uuden mekon hankkimisessa, enkä lopulta löytänyt mitään sopivaa. Olin silti ihan tyytyväinen tuohon mekkoon:)








Meidän pöytä ja illan tarjoiluja. :)



Pinnejä oli kiva kiskoe seuraavana päivänä irti kampauksesta. Niitä löytyi hiuksista lopulta 67 kappaletta. :D




Kaverilta synttärilahjaksi saatu kukka pisristää olohuoneen pöydällä. :) On se vaan niin ihanan värinen!


Työpäivän jälkeen vähän Amarillon ruokaa, namnam.


Keskeneräisiä neuloksia. :)



Vanhempien kanssa syömässä. Oli herkullista!



Tein salaattia ja laitoin päälle tuota Pentikin yrtti-oliiviöljyä. On kyllä todella hyvää, suosittelen!


Jälkkäriksi cappuccinoa. :)



Ja sitten vielä Chicosin ruokaa. Nyt on kyllä tullut herkuteltua.. :D






14.4.2015

Sukat!

Innostuin neulomisesta viime kesänä. Olin sitä ennen neulonut villasukat viimeeksi yläasteella, josta on siis jo jonkin aikaa...Harmitti kun teki mieli neuloa, mutta taidot eivät olleet riittävät. Yläasteen käsityötunnillahan menin aina kysymään opettajalta apua kun uusi työvaihe piti aloittaa.. Ja kantapään kohdalla mummi auttoi minut alkuun, tosin suutuin kun hän meinasi neuloa enemmänkin kuin vain auttaa alkuun. Villasukista tuli kuitenkin sopivan kokoiset ja ne on minulla vieläkin käytössä. Ne on kyllä jo aika kärsineet, joten kuvamateriaalia niistä ei nyt ole tarjolla. :D



Kesän alussa googlettelin helpon villasukan ohjetta ja löysin No Home Without You blogista ohjeen, "villasukan ohje for dummies". Se kuulosti oikein hyvältä ja mulle sopivalta. :D Siitä sitten vain neulomaan! Täytyy myöntää, että tarvitsin kyllä anopin apua aika tiuhaan sen kantapään kohdalla...mutta sukat kuitenkin valmistuivat ja niistä tuli ihan hyvät. :)


Ennen kun aloitin neulomaan toista sukkaa, löysin novitatube kanavalta video-ohjeen villasukkien neulomiseen. Katsoin sen läpi ennen seuraavien sukkien aloittamista ja silloin tapahtui valaistuminen! :D Vihdoin tajusin mikä idea niillä kaikilla työvaiheilla on ja hahmotin kokonaiskuvan! Kyllä, olen hieman hidas tajuamaan näitä juttuja. Fiilis oli mahtava kun seuraavan sukan neulominen sujuikin todella helposti! :) Nyt kantapää on jo hyvin muistissa eikä ohjetta tarvitse enää vilkuilla.


Tarkoitus oli tosiaan vain esitellä nämä villasukkaparit, mutta innostuin vähän.. Joka tapauksessa, ensin neulotut ovat siis nuo raidalliset, jotka neuloin miehelleni. Toisen parin neuloin sitten itelleni tuolla broken seed stitchillä (räjähtävä helmineule). :)

9.4.2015

Hääsuunnittelua

Yksi syy miksi halusin aloittaa blogin kirjoittamisen, oli tulevat häät ja niiden suunnittelu. Vielä ei kamala kiire ole, koska häät ovat siis vasta ensi kesänä (elokuussa). Parempi kuitenkin aloittaa suunnittelu ajoissa, ettei sitten viime hetkillä tarvitsisi enää stressata! :) Ideoita mulla on noin miljoona, ja suurimman osan niistä olen löytänyt pinterestistä tai hääblogien kautta. Ajattelin että tänne olisi kiva kirjoitella omista suunnitelmista ja saada toivottavasti myös kommentteja niistä. :) Lisäksi olisi kiva kuulla myös siitä mihin ratkaisuihin toiset morsiamet ovat häissään päätyneet esim. kutsukorttien, aikataulun yms. suhteen. Tottakai häiden tulee olla juuri meidän näköiset ja kaikkien maku ei osu yksiin, mutta ideoita ei mun mielestä koskaan voi olla liikaa. Niistä monista vaihtoehdoista voi sitten valita ne parhaimmat päältä. :) Olen tosiaan koonnut pinterestiin hääkansioon kaikenlaisia inspiroivia kuvia mm. hääkimpuista, pöytien koristelusta ja kutsukorteista. Alla on muutamia kuvia kyseisestä kansiosta. :)




Teemavärejä olen pohtinut pitkään. Haluan ainakin valkoista ja vaaleanpunaista, mutta mikä se kolmas väri olisi, niin sen valinta on tuottanut vähän ongelmia...Valkoinen ja vaaleanpunainen kun pelkästään voisi olla mun makuun vähän liiän äklö, jos ymmärrätte mitä tarkotan. :D Vaaleanharmaa, beige, ja vihreä on ollut pohdinnassa. Juhlatilassa (mikä meillä tosiaan on jo varattuna, jes!) on aulatilassa seinissä sinistä, joten sen koristeluun ei varmaan tulla käyttämään vaaleanpunaista ollenkaan. Itse siellä salissa ei kuitenkaan (onneksi) ole sinistä, joten siellä toimii kaikki värit. Ehkä se beige vois olla hyvä vaihtoehto kolmanneksi väriksi, kun sitten aulatilassa voisi olla vaikkapa valkoisesta pitsistä ja juuttikankaasta tehtyjä viirejä. :) Okei juuttikangas on ehkä tummempaa kun beige, mutta siis ideana että beige/ruskea voisi olla kolmantena värinä mukana vähän eri sävyissä, riippuen siitä mihin sitä käytetään.

Vaikka värien ja koristelujen suunnittelu onkin kivaa, niin valitettavasti vielä olisi monta asiaa hoidettavana ennen kun niiden aika koittaa. Olen asettanut itselleni tavoitteen, että vuotta ennen häitä tulisi olla varattuna catering, bändi ja valokuvaaja. Olenko sitten jo lähettänyt tarjouspyynöjä? No en ole. Ja se tässä vähän stressaakin. Tarjouspyyntöjen lähettely ei suoraan sanottuna ole mitenkään mun lempipuuhaa, joten se on kummasti vaan jäänyt ja jäänyt...Kohta on kyllä pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja laittaa niitä menemään. Cateringin kohdalta mulla on jo muutamia vaihtoehtoja, kuten myös kuvauksen. Bändit tosin on vielä kysymysmerkki. Tuntuu todella haastavalta etsiä niitä jostain netin syövereistä, varsinkin kun monella ei edes ole mitään ääninäytettä tms. mistä saisi edes vähän apua. Mistä löytää bändi, joka a) toimisi suht oikealla alueella, b) soittaisi hyvää musiikkia, c) olisi kohtuuhintainen ja d) jonka laulajalla olisi hyvä ääni. Nämä on ne mun kriteerit. :D Tottakai oikeassa ajassa ja selvinpäin paikalle ilmaantuminen yms. on myös ihan kiva (:D), mutta uskoisin että useimmilla bändeillä on kyllä nuo asiat ihan kunnossa.

Nyt jatkan pinterestin selailua! Se on kyllä koukuttavaa puuhaa.. :D





8.4.2015

Pääsiäisen liikunnat

Pääsiäinen on takana ja vitsi että se menikin nopeasti! Käytiin perjantaina miehen kanssa mun vanhempien luona syömässä ja lauantai ja sunnuntai aamupäivä vietettiin sitten puolestaan miehen vanhempien luona. Onnistuin sotkemaan mun saappaat täyteen pieniä kuraroiskeita jo ennen kun edes ehdin varsinaista kävelylenkkiä aloittamaan. :) Tarkoitus oli vaan käydä kävelemässä pieni lenkki ja kuvailla vähän, mutta hups, kävelinkin reilun kuuden kilometrin lenkin! 







Tämä S Health mikä mulle on nyt uuden puhelimen myötä tullut tutuksi, on kyllä tosi kätevä, tykkään! Kiva vähän tietää että kuinka monta askelta sitä onkaan tullut päivän mittaan käveltyä.



Sunnuntaina alkoi nyt sitten virallisesti treenit kohti HCR:ää eli Helsinki City Runia! Mulla oli hieno yritys alottaa tänä vuonna jo ajoissa tämä lenkkeily ja kyllähän mä siinä tammikuun lopulla googlettelin itelleni sopivan harjoitusohjelmankin. Merkkasin kaikki lenkit kalenteriin ja mietin että tänä vuonna oon ajoissa! Mutta mitäs sitten kävikään, ehdin tehdä kaksi lenkkiä ja sitten iski flunssa. Kurkku oli kipeä, nuha oli kauhea, yskitti ja sitten vielä nousi kuumekin. Lopulta siinä menikin kolme viikkoa sairastaessa. Aina kun tuntui että nyt on jo aika hyvä olo, niin eikö vaan seuraavana aamuna kurkku ollutkin taas entistä kipeämpi. Noh, sitten tuli koulukiireitä, Ylläksen reissu ja vaikka mitä väliin...kunnes nyt sitten havahduin siihen, että sitä voisi varmaan aloittaa taas käymään lenkeillä.


Edellisestä lenkistä oli tosiaan jo aikaa, joten oli pakko alottaa aika kevyesti. Yllättävän hyvin se lenkki kuitenkin meni, ottaen huomioon etten tosiaan ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa hetkeen. :D Töitä on kuitenkin tehtävä vielä paljon. HCR eli puolimaraton Helsingissä juostaan 16.5., joten aikaa ei ole mitenkään liikaa. Nyt vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä muutama kerta viikossa lenkeillä ja kasvattaa pikkuhiljaa matkoja. Olen juossut puolimaratonin pari vuotta sitten, joten sinänsä tiedän kyllä että se on ihan mahdollista. Täyttä matkaa en aio juosta harjoituksen vuoksi, vaan n.1 h 30 min lenkki saa olla pisin harjoitus. Muutama niitä, niin eiköhän se siitä. :) 

Nyt kouluhommien kimppuu, eli toisin sanoen lukemaan tenttiin. :)

7.4.2015

Kolmas kerta toden sanoo

Tämä on kolmas kerta kun aloitan kirjoittamaan blogia. Tiedän, ei kovin lupaava alku. Kerron kuitenkin miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Ihka ensimmäinen blogini oli treeniblogi. Se tuntui luontevalta aloitukselta. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun huomasin että treeniblogin pitäminen tuo kauheat paineet siitä että blogitekstin tulee käsitellä vain sitä mitä on treenaillut milloinkin. On liikuttava säännöllisesti ja syötävä oikein. Eihän nyt treeniblogiin voi kirjoittaa että söin tänään kaksi pussia pupuneidin hedelmärakeita eikä mulla ole edes paha mieli siitä. Olin kyllä siihen aikaan kiinnostunut liikunnasta. Kävin salilla, tein kotijumppaa, juoksin jne.,mutta rajansa kaikella. Ei kukaan jaksa kokoajan kirjotella kuinka pitkän lenkin on tehnyt tai mitkä liikkeet teki salilla milläkin painoilla. Minä en ainakaan jaksanut.

Seuraava kokeilu oli sitten muotiblogi. Sellainen "päivä asu" -tyyppinen. Oli ehtinyt kulua ehkä viikko tai kaksi, kunnes muotiblogiini oli kyllästynyt ei vain minä, vaan myös mieheni, joka sai ilokseen kuvailla iltaisin asujani pienen kerrostaloasunnon pimeässä huoneennurkassa. Kuvailun jälkeen kävin läpi koneella kuvia ja valitsin muutaman blogiin laitettavaksi. Oli melko haastavaa löytää kuvia joissa en olisi joko pöyhinyt hiuksiani, katsonut varpaisiini tai ollut suu auki kun selitin samalla jotain kuvaajalle. Tämä kokeilu ei siten kovin kauaa kestänyt.

Mitä nyt sitten ajattelin tehdä eri tavalla? Vastaus on yksinkertainen: en aio rajoittua kirjoittamaan vain tietyistä aiheista, vaan kirjotan ihan kaikesta mahdollisesta mitä elämässäni tapahtuu. Tämä ei ole treeniblogi eikä muotiblogi. Ei myöskään hääblogi, leivontablogi tai neulontablogi. Tulen kuitenkin varmasti kirjoittamaan jokaisesta edellä mainitusta aiheesta. Kirjoitan hyvällä fiiliksellä kaikenlaisista elämässäni meneillään olevista asioista. Tervetuloa seurailemaan! :)