15.6.2016

Hääkutsut

Hääkutsujen suhteen minulla oli selvä visio. Niiden pitäisi ehdottomasti olla maalaisromanttiset. Sitä voisi kuvailla myös koko häiden teemaksi, joten tietysti halusin myös kutsujen olevan teemaan sopivia. Halusin kutsuihin pitsiä, valkoista, ruskeaa ja vaalenpunaista (häiden teemavärit). Niiden piti olla itse tehtyjä ja herkän romanttisia.




En missään nimessä halunnut mitään tarroja eli esim. ne "kutsu" tarrat olivat kiellettyjen asioiden listalla. Samoin olivat myös glitteri, kulta, hopea, sydämet sekä sellaiset kutsut, joissa on teksti printattu ensin valkoiselle tulostuspaperille ja liimattu sitten värilliselle kartongille. Myönnän, kokeilin itsekin tätä ensin, mutta lopputuloksesta tuli mielestäni aika kamala. Tosin tämä johtui varmasti suurelta osin siitä, etten osaa leikata paperia suoraan. :D

Noita pitsireunoja oli kiva liimailla;)



Hain inspiraatiota pinterestistä ja törmäsin siellä aivan ihaniin kutsuihin, joissa oli käytetty hyödyksi kakkupaperia. No onhan tämäkin idea jo aika nähty, mutta se sopi teemaamme täydellisesti ja siksi päädyinkin lopulta tekemään kutsut, joissa on kakkupaperia. Muiden kutsun lehtisten kanssa tulikin käytettyä enemmän aikaa. Oli todella vaikea miettiä millä fonteilla kirjoittaisi ja miten hoitaisi muotoilun.





Päädyin tekemään muut kutsun paperit vaakatasoon, vaikka itse hääkutsu olikin pysty. Otsikot vaihtelevat oikealta vasemmalle, ja fontteihin tuli sekä kaunoa että yksinkertaisempaa tekstiä. Kokeilin ensin käyttää pelkkää kaunoa, mutta se ei mielestäni jotenkin vain näyttänyt hyvältä. Lisäksi nyt sieltä mielestäni erottuvat tärkeät asiat paremmin, kauno kun on joskus suurina annoksina vähän sekavan näköistä. Laitoin esim. osoitteet ja linkin ilmoittautumiseen century gothic -fontilla, mikä mielestäni toimi oikein kivasti kaunon parina.





Tällaiset niistä kutsuista sitten tuli! Tein myös kuoret itse, joten niistä on myöhemmin luvassa oma postauksensa. :)

1 kommentti:

  1. Hei! Minkä kokoiset kutsukortit olivat? Tämä sama idea on itselläni mielessä hääkutsuja tällä hetkellä suunnitellessani :)

    VastaaPoista